Teräsrakenneteollisuus
Teräsrakenneteollisuus on 950 Milj. Euron liikevaihdon liiketoimintaa, jolla on merkittävä asema rakentamisessa ja työllistäjänä. Se on kotimaista high-techia parhaimmillaan aina suunnittelusta valmiisiin tuotteisiin.
Teräs
Teräs on tärkein käyttömetalli. Suuri lujuus on teräksen ominaisuus, jonka ansiosta teräs erottuu muista rakennusmateriaaleista kuten tiilestä, betonista ja puusta. Teräksen mekaanisia ominaisuuksia on mahdollista säätää koostumuksen ja valmistusprosessin avulla.
Teräs on raudan ja hiilen seos, johon usein lisätään myös muita seosaineita. Puhtaan raudan (Fe) sulamispiste on noin 1530°C ja tiheys 7,85 g/cm3 (vertaa betoni 2,3 g/cm3). Runsaammin seostettujen, esimerkiksi ruostumattomien terästen sulamispiste on 50…100°C alhaisempi.
Teräksen mekaanisia ominaisuuksia on mahdollista säätää koostumuksen ja valmistusprosessin avulla. Tärkeimpiä seosaineita ovat hiili, mangaani, alumiini, fosfori, pii, typpi, niobi, kupari, vanadiini, koboltti ja volframi sekä ruostumattomissa teräksissä kromi ja nikkeli.
Teräslajeja on olemassa jo useita tuhansia. Suurin osa niistä on kehitetty 30 viime vuoden aikana. Teräksiä voidaan luokitella monella eri tavalla. Yleisin on luokittelu käyttötarkoituksen mukaan:
- rakenneteräkset (koneteräkset ja varsinaiset rakenneteräkset)
- työkaluteräkset (joilla työstetään muita teräksiä)
- erikoisteräkset (ruostumattomat, haponkestävät)
- säänkestävät eli ilmastokorroosiota kestävät teräkset
- hankaavaa kulutusta ja pistoa (luodinkesto) kestavät teräkset
- erikoislujat teräkset
Terästietoa alaa opiskeleville ja muille kiinnostuneille:
- Teras web
- 12 MB, päivitetty 24.3.2015
Oppikirja on tarkoitettu käytettäväksi mm. arkkitehti- ja rakennusosastoilla.
Tavoitteena on saavuttaa perustiedot teräsrakenteiden suunnitteluun. Kirja sisältää harjoitustyötä tukevia perusasioita.
Teräsrakenteiden yleisimmät pintakäsittelytekniikat ovat sinkitys ja maalaus. TRY:n sivujen kohdasta Toiminta/Pintakäsittelyjaosto alta löytyy runsaasti tietoa teräksen pintakäsittelyyn liittyen: TRY Pintakäsittelyjaosto
Teräs on raudan ja hiilen seos
Terästä ja valurautaa:
- Teräs = hiilipitoisuus on alle 1,7 %
- Valurauta = hiilipitoisuus on yli 1,7 %
Hiilipitoisuuden vaikutus teräksen ominaisuuksiin on merkittävä. Siksi teräkset voidaan luokitella hiilipitoisuuden mukaan:
- matalahiiliset teräkset, meltorauta (hiilipitoisuus alle 0,05%) ohutlevyt, magneettimetalli
- niukkahiiliset teräkset (0,05…0,25%), rakenneteräs
- keskihiiliset teräkset (0,25…0,60%), koneenrakennus
- runsashiiliset teräkset (0,60…1,7%), työkaluteräkset
- UUTISET , TAPAHTUMAT
- Uutisarkisto
- Tilaa TRY:n Uutiskirje
- Teräsrakennekatsaus
- Tapahtumakalenteri
- Eurocode-koulutus
- Teräsrakennetyönjohtajien koulutus
- Teräsrakentamisen T&K-päivät
- Teräsrakennepäivä
- Vuoden Teräsrakenne -palkinto
- TRY Seminaarit ja Webinaarit
- Kandipooli
- Rakentamisen ohjeet
- Teräskattomaalareiden koulutus
- TERÄSRAKENNE-LEHTI
- Tilaa Teräsrakenne-lehti
- Teräsrakenne 3&4/2024 -verkkolehti
- Teräsrakenne 2/2024 -verkkolehti
- Teräsrakenne 1/2024 -verkkolehti
- Teräsrakenne 4/2023 -verkkolehti
- Teräsrakenne 3/2023 -verkkolehti
- Teräsrakenne 2/2023 -verkkolehti
- Teräsrakenne 1/2023 -verkkolehti
- Teräsrakenne 4/2022 - verkkolehti
- Teräsrakenne 3/2022 -verkkolehti
- Teräsrakenne 2/2022 -verkkolehti